Ensimmäiset merkit liiallisen proteiinin haitallisista vaikutuksista havaittiin jo vuosikymmeniä sitten. Jo 1970-luvulla julkaistiin tunnetussa Nature-lehdessä tutkimus, jossa todettiin, että rotan voi tehdä helposti sydän- ja munuaistautiseksi lisäämällä sen ruokavalioon paljon proteiinia Atkinin dieetin mukaisesti. Mitä suurempi proteiinipitoisuus, sitä useammin rotat sairastuivat erilaisiin tauteihin (Ross ja Bras, 1974). Viime vuosina on yhä enemmän vahvistunut epäilys, että sama saattaa päteä myös ihmisiin.
Vuonna 2014 julkaistiin useissa laboratorioissa ympäri maailman huomionarvoisia tutkimuksia, joiden mukaan tietyt proteiinipitoiset ruokavaliot voivat jopa nopeuttaa ikääntymisprosessia ja lyhentää ihmisen elinikää. Eräs näissä tutkimuksissa mukana olleista arvostetuimmista tutkijoista ei ollut ravitsemusasiantuntija vaan gerontologi Valter Longo Etelä-Kalifornian yliopistosta Los Angelesista, pitkäikäisyyden instituutin johtaja. Hän tiivistää vuosien perusteellisen tutkimustyönsä tulokset seuraavasti: ”Me tutkimme yksinkertaisia organismeja, mutta myös hiiriä ja muita olentoja ihmisiin asti. Pystyimme vakuuttavasti todistamaan, että proteiinipitoiset dieetit – erityisesti, jos proteiini on eläinperäistä – ovat terveydellenne yhtä haitallisia kuin tupakointi.” Valter Longo ja hänen tiiminsä analysoivat noin 6400 yli 50-vuotiaan henkilön tietoja. Tutkimuksessa ilmeni, että henkilöt, jotka 50–65 ikävuoden välillä kuluttivat runsaasti proteiinia (20 prosenttia tai enemmän kokonaiskaloreista verrattuna alle 10 prosenttiin), altistuivat merkittävästi kohonneelle kuolleisuusriskille.
Tutkimuksessa ei tietenkään kaikkien 6400 ihmisen kuolleisuutta tarkasteltu 18 vuoden seurantajakson aikana, vaan vain osa heistä menehtyi. Pelottavaa oli, että tämä riski kasvoi 74 prosentilla, jos henkilöt söivät runsaasti proteiinia. Sen jälkeen syöpäriski kasvoi yli nelinkertaiseksi. Tämä on merkittävä lukema, joka ravitsemustutkimuksissa on harvinainen ja joka tavallisesti havaitaan pikemminkin tupakoinnin tai alkoholin väärinkäytön yhteydessä (Levine et al., 2014).
Vaikka tämä yhteys on itsessään selvä, pelkkä yhteys ei vielä todista, että runsas proteiini aiheuttaa syöpää ja muita sairauksia. Kuten tieteellisessä jargonissa sanotaan: korrelaatio ei vielä todista kausaalisuutta. Tämä korrelaation ja kausaalisuuden dilemma on monien ravitsemustutkimusten peruskysymys, joka on jo aiheuttanut paljon sekaannusta ja harmia. Ravitsemusmyytit saavat usein alkunsa tästä.
Korrelaation ja kausaalisuuden vaihtaminen on esimerkiksi syy siihen, miksi kahvilla oli pitkään ansaitsemattoman huono maine. Esimerkiksi oli todisteita siitä, että usein toistuva kahvinjuonti liittyi kohonneeseen kuolleisuusriskin. Jossain vaiheessa havaittiin, että kahvi itse asiassa vähentää kuolleisuusriskin. Missä siis oli ongelma? Yleisesti ottaen kahvinjuojien joukossa on enemmän tupakoitsijoita. Kun tämä häiritsevä tekijä poistetaan, kahvi osoittautuu suojaavaksi (Freedman et al., 2012).
Aiheuttaako proteiinipitoinen ruoka todella syöpää? Koska syöpäsolut ja mikroskooppiset kasvaimet muodostuvat myös ihmisillä spontaanisti uudestaan ja uudestaan, lopullisen sairauden tärkeä kriteeri on se, kehittyykö syöpä ja kuinka paljon. (Monissa meissä uinuu iän myötä pieniä kasvaimia, jotka eivät onneksi kasva hallitsemattomasti tappaakseen meidät) (Folkman ja Kalluri, 2004).
Tässä kohdassa ravitsemuksella on erittäin tärkeää rooli. Ravinto ruokkii myös syöpää. Tämä tarkoittaa, että merkittävä osa kasvaimista voidaan välttää vähentämällä proteiinipitoisuutta ruokavaliossa (Levine et al., 2014).
Muistuttaessamme itseämme proteiinien hyödyistä, alla kuvatuilla havainnoilla on myös biologinen merkitys. Proteiinit auttavat rakentamaan kehoa. Ne ovat solujen kasvun rakennusmateriaali. Kehomme solut sisältävät erityisiä molekyylejä, jotka rekisteröivät, pystyvätkö solut kasvamaan vai eivät. Tässä mielessä mTOR-molekyyliä (mechanistic target of rapamycin ’rapamysiinin mekaaninen kohde’) pidetään keskeisenä säätelymolekyylinä (Zoncu et al. 2011, Laplante ja Sabatini 2012, Johnson et al. 2013, Saxton ja Sabatini 2017).
Nämä mTOR-molekyylit vakoilevat soluissamme ja tarkkailevat ruoan ja energian tilannetta. Jos varastot ovat kunnossa, mTOR lähettää soluille kasvusignaalin hyvillä mielin. Näin solumme voivat nyt kasvaa suuremmiksi ja paksummiksi, jakautua ja lisääntyä. Näin kudokset, kuten lihaskudos, kasvavat.
mTOR-molekyylit heräävät ensisijaisesti proteiineista. Ilman proteiineja mTOR:t eivät aktivoidu. Proteiinit ovat siis ratkaiseva kasvusignaali soluillemme. Solumme koostuvat pääasiassa proteiineista (Hosios et al. 2016). Yksinkertaistettu kaava näyttää tältä (nuolet osoittavat aktivoitumista): proteiinit -> mTOR -> solujen kasvu.
Kun olemme lapsia, kudosten jatkuva kasvu on luonnollisesti erittäin tarpeellista. Jossain vaiheessa kasvu kuitenkin päättyy. Aikuisena tarvitsemme kasvua edelleen, esimerkiksi käytettyjen solujen, kuten ihosolujen ja muiden kudosten, korvaamiseksi. Mutta emme tarvitse sitä yhtä paljon kuin nuoruudessa.
Jos ahmit keski-iässä intohimoisesti proteiineja, mikä saa mTOR:t täyteen tehoon, stimuloit kehoasi jatkuvasti kasvamaan, vaikka kehomme solut haluaisivat jo vähän laiskotella. Tämän proteiinin ja mTOR:ien virittämänä solu jatkaa rakentamista ja rakentamista. Tämä rakentamismania ei kuitenkaan vastaa solujen tarpeita. Rakennusmateriaalit, jotka pääasiassa koostuvat proteiineista, alkavat kerääntyä (sen sijaan että alkaisivat hajota). Proteiinit kasaantuvat ja alkavat tuhota soluja, esimerkiksi aivosoluja, kuten Alzheimerin taudissa tapahtuu. Tämä johtuu osittain siitä, että hermosoluihin kertyy vähemmän haitallisia proteiineja (Parella et al. 2016). Voidaan sanoa, että kasvu muuttuu solujen ikääntymiseksi: proteiinit -> mTOR -> solujen ikääntyminen.
Älkää ymmärtäkö minua väärin: proteiinit ja mTOR:t eivät ole pahasta. Päinvastoin, ilman niitä emme voisi elää. Erittäin matala mTOR-aktiivisuus on myös pitkällä aikavälillä epäsuotuisaa, erityisesti lihassoluissa, jotka alkavat vähitellen kutistua.
Liioittelemme kuitenkin tyypillisellä länsimaisella ruokavaliolla ja stimuloimme kehoamme liialliseen kasvuun elämämme aikana. Tällainen kasvun taso aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Lisäkasvun sijasta soluillamme olisi enemmän hyötyä huoltotöistä.
Esimerkiksi soluille olisi erittäin parantavaa, jos ne saisivat välillä hengähdystauon, jotta kertyneet ”rakennusjätteet” voitaisiin poistaa. Tätä prosessia kutsutaan autofagosytoosiksi (prosessi, jossa eliön solut kierrättävät vaurioituneita, sairastuneita tai ikääntyneitä osia uusiksi). Jos mTOR on aktiivinen, tämä siunattu itsepuhdistusprosessi estyy.
Jos kehomme soluja stimuloidaan jatkuvasti kasvamaan, se on erittäin vaarallista. Syöpä ei nimittäin tee mitään mielellään kuin kasvaa. Proteiinit ovat tärkein raaka-aine uusien syöpäsolujen muodostumiselle (Hosios et al. 2016).
Siksi äärimmäisen korkea proteiinipitoisuus ruokavaliossa ja siihen liittyvä hyperaktiivinen mTOR tarjoaa ihanteellisen kasvualustan syövälle. Muuten, on olemassa myös aineita ja elintarvikkeita, jotka aktiivisesti estävät mTOR:ia, kuten elämää pidentävä kahvi (Pietrocola et al. 2011). Esimerkiksi myös vihreässä teessä (Van Aller et al. 2011) tai kylmäpuristetussa rypsiöljyssä olevat aineet (Wang et al. 2016b).
Lyhyesti sanottuna mTOR on ikääntymisprosessin keskeinen säätelijä. Proteiinit eivät kuitenkaan säätele vain mTOR:ia, vaan myös muita kasvutekijöitä, jotka stimuloivat elimistön kasvua. Esimerkiksi proteiinit stimuloivat kriittistä insuliininkaltaista kasvutekijää IGF-1:stä (insulin-like growth factor 1) sekä kasvua edistävää insuliinihormonia. Iän myötä, noin 65-vuotiaasta alkaen, IGF-1-tasomme laskevat jyrkästi (Levine et al. 2014). Myös mTOR:n aktivoiva toiminta vähenee, ainakin lihassoluissa. Kuten kaikki muutkin kehon solut, lihassolumme ikääntyvät, surkastuvat ja yhä useammat lihassolut kuolevat. Niitä ei regeneroida eikä korvata riittävästi. Tämä kaikki tarkoittaa, että ikääntyminen usein liittyy hitaasti hiipuvaan lihaskatoon. Kätemme ja jalkamme muuttuvat hoikemmiksi ja heikommiksi. Ammattiterminologiassa tätä kutsutaan sarkopeniaksi.
40 ikävuodesta alkaen menetämme päivittäin lihasmassaa, mikä johtaa siihen, että korkeassa iässä meillä on jäljellä vain puolet siitä lihasmassasta, joka meillä oli nuorena aikuisena. Tämän estämiseksi meidän tulisi 40 ikävuodesta alkaen nostaa painoja useita kertoja viikossa (Dennison et al. 2017).
Tämän taustan perusteella voidaan ehkä selittää myös yllättävä ilmiö, johon Longo ja hänen tiiminsä törmäsivät analysoidessaan tietoja: noin 65 ikävuodesta alkaen proteiinipitoisen ruokavalion haitallinen vaikutus näyttää häviävän. Osittain yhteys kääntyy päinvastaiseksi: vaikka proteiinipitoinen ruoka edelleen lisää tiettyjen sairauksien, kuten diabeteksen, riskiä, 65 ikävuodesta alkaen runsaamman proteiinin syöminen vaikuttaa kokonaisuudessaan myönteisemmältä. Tästä iästä alkaen proteiinipitoisen ruoan nauttiminen vähentää yleistä kuolleisuusriskiä.
Tämä ei ole ainoa valonpilkahdus proteiinien maineen pelastamiseksi. Longon tutkimusryhmä havaitsi lisäksi jotain merkittävää: heti, kun tutkijat rajoittivat analyysin kasviperäisiin proteiineihin, haitallinen vaikutus katosi kaikissa ikäryhmissä (Levine et al. 2014). Tätä päätelmää tukevat myös muiden tutkimusryhmien lisätutkimukset. Uusimpien analyysien mukaan kasviperäisen proteiinin kulutus liittyy jopa vähentyneeseen kuolleisuusriskiin (Song et al. 2016). Salaperäisistä syistä kehollemme on suuri ero siinä, ovatko syömämme proteiinit peräisin eläimistä vai kasveista.
**Valmentaja Christian Lumiste vastaa tämän kirjoituksen oikeasta tiedosta. Vahvistan myös, että tämä kirjoitus on osa terveysohjelma-metodiani. Kirjoituksen tietoja voivat käyttää Terav Eestlane OÜ:n tuotteita ostaneet asiakkaat henkilökohtaisen, perheen terveyden ja ravitsemuksen parantamiseen maksutta.
Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän kirjoituksen osia ei saa jäljentää mekaanisesti tai sähköisesti valokopioita tai koulutuskäyttöä varten eikä tallentaa tietoja, välittää ja käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ilman tekijänoikeuden haltijan Christian Lumisten tai Liha UÜ:n lupaa.
